Millainen oli kirjallisten salonkien merkitys kulttuurielämälle? Anne Helttunen ja Annamari Saure kirjoittavat Minna Canthin päivän kunniaksi tunnettujen kirjailijanaisten salongeista, joita ilman moni kirja olisi jäänyt syntymättä.
Minna Canthin (1844–1897) yhdistetystä työ- ja olohuoneesta Kuopion Kanttilassa muodostui 1800-luvun loppupuolella tärkeä kohtaamispaikka. Kipakan ja kiinnostavan kirjailijan salongissa tapasivat sekä paikalliset että kauempaakin tulleet merkkihenkilöt. Salongissa kehiteltiin uusia kirjallisia hankkeita ja tehtiin suunnitelmia maailman parantamiseksi. Voidaan sanoa, että Minna Canthin salonki oli yksi oman aikanaan tärkeimmistä epävirallisista kohtaamispaikoista koko Suomessa. Minnan salongissa ei ollut virallisia tapaamisaikoja, tulla sai, kun tiesi kirjailijan olevan paikalla. Kahvipannu oli kuumana koko ajan. Salongin tunnelmaa pääsee edelleen haistelemaan Kuopion Korttelimuseossa lähellä alkuperäistä salonkia.
Aikana, jolloin naisen esiintymistä julkisesti paheksuttiin ja rajoitettiin monin tavoin, vaikuttaminen kodin seinien sisältä oli lähes ainoa mahdollisuus. Minna Canth teki tästä mahdollisuudesta uskomattoman menestystarinan. Kiinnostavimmat keskustelut käytiin Canthin salongissa kirjailijan istuessa keinutuolissaan kaiken keskipisteessä johtamassa keskustelun aiheita ja suuntia. Salongissa vieraili monenkirjava joukko lukiolaisista kirjailijoihin, taiteilijoihin, teatterilaisiin ja muihin kulttuurivaikuttajiin. Sinne tultiin pitkänkin matkan päästä. Ajan kulttuuriväelle vierailu kuuluisassa salongissa tuotti ihan varmasti sulan hattuun. Canthin salongin ovet olivat auki niin nuorille kuin vanhoillekin.
Toinen tärkeä salonginpitäjä oli kirjailija, liikenainen ja kansanedustaja Hella Wuolijoki (1886–1954). Hellan ensimmäinen salonki sijaitsi hänen asunnossaan Helsingin Kaivopuistossa vuosina 1919–1920. Aivan niin kuin Minnan salongissa myös Hellan luona käytiin merkittäviä keskusteluja ja solmittiin tärkeitä tuttavuuksia. Mutta toisin kuin Minnan luona, Hellan salongissa myös juhlittiin, joskus aamutunneille asti. Vuonna 1921 Wuolijoki osti Iitistä Marlebäckin kartanon ja salonki keskusteluineen ja juhlineen siirtyi sinne. Meno ei hidastunut yhtään, vaikka maaseutusalonkiin olikin Helsingistä matkaa.
Kolmas merkittävä salonginpitäjä oli Maila Talvio (1871–1951). Hänen salonkinsa oli pitkäikäisin ja vierasmäärältään ja kansainvälisyydeltään ainutlaatuinen. Maila Talvion kirjallinen salonki aloitti toimintana Helsingin Linnunlaulussa vuonna 1904, ensin osoitteessa Linnunlaulu 9 ja sitten pitkälti toistakymmentä vuotta Linnunlaulu 10:n toisen kerroksen vuokra-asunnossa. Talo tunnetaan nykyään kirjallisuustalo Villa Kivenä.
Vaikka Talvion salonkiin ei tultu milloin vain, niin kuin Minna Canthin luo eikä siellä vietetty aamutulleille asti jatkuvia juhlia niin kuin Hella Wuolijoen luona, sen toiminta tuotti huolta naapureissa. Niinpä Talvio ryhtyi miehensä kanssa hakemaan uutta asuntoa, tällä kertaa omaa taloa. Se löytyikin Meilahdesta vuonna 1919. Vieraita tuli heidän ostamaansa Laaksolan taloon jatkuvana virtana. Siellä kokoontui niin satakuntalaisen osakunnan opiskelijoiden lukupiiri kuin suuri osa ajan kulttuuriväestä. Ulkomaisia vieraita kävi myös runsaasti. Maila Talvio määräsi testamentissaan, että hänen jälkeensä Laaksolan talo pitää purkaa, koska valtio ei halunnut tehdä siitä museota. Salongin kalusteet vietiin Itä-Uudenmaan museoon Hartolaan, jonne perustettu Maila Talvio -huone on edelleen olemassa.
Niin Canthin, Wuolijoen kuin Talvionkin salongeilla oli suuri vaikutus aikansa kulttuurielämään. Ne tarjosivat paikan laajalle eri kulttuurialoja edustavien ihmisten tapaamiselle ja vapaalle keskustelulle. Kaikissa salongeissa ylimpänä loisti vieraanvarainen säkenöivä kirjailijanainen, joita ilman moni hanke olisi jäänyt toteutumatta, moni kirja kirjoittamatta.
Anne Helttunen ja Annamari Saure ovat kirjoittaneet suomalaisen kirjallisuushistorian tutuista ja tuntemattomista naisista. Heidän kirjansa Kynällä raivattu reitti. Suomalaisia kirjailijanaisia ilmestyi keväällä 2024.