
Juhlista merkkivuotta.
Anna tyylikäs liikelahja.
Onko teistä jo julkaistu kirja? Historiateos yrityksen, yhteisön, kunnan, koulun tai esimerkiksi vanhan rakennuksen tarinasta on aikaa kestävä kulttuuriteko.
Olemme julkaisseet yhdessä asiakkaidemme kanssa esimerkiksi mielenkiintoisia historiateoksia ja näyttäviä kirjoja upeista taidekokoelmista. Tilauskirja suunnitellaan aina tilaajan toiveiden mukaan.
Kirjoja ovat meiltä tilanneet monenlaiseen käyttöön esimerkiksi kunnat ja kaupungit, seurakunnat, museot, yhdistykset ja säätiöt sekä taloyhtiöt.
Kaikki ammattitaitoisen kustantajan palvelut käytössäsi
Tarjoamme tilaajalle kirjatuotannon kaikki vaiheet projektinhallinnasta ja kustannustoimituksesta graafiseen suunnitteluun ja taittoon sekä painotyöhön. Toiveiden mukaan autamme myös kirjaa liittyvän viestinnän suunnittelussa ja huolehdimme medialle lähtevistä arvostelukappaleista.
Tarvittaessa voimme etsiä kirjallenne myös sopivan kirjoittajan yhteistyössä Tilaushistoriakeskuksen kanssa.
Jos kirjaprojekti tuntuu hankalalta aloittaa, ota yhteyttä niin mietitään yhdessä teille sopiva vaihtoehto!
Asiakkaitamme ovat muun muassa
Amos Rex
Helsingin yliopisto
Grand Residence Development Oy
Kansallisarkisto
Kuhmon Kamarimusiikki
Lahden kaupunki
S-ryhmä
Sitra
Suomen Työväen Urheiluliitto TUL
Valtioneuvoston kanslia








