Porvoon talot kertovat -kirjat kutsuvat tutustumaan kauniin kaupungin tarinoihin

Jos seinät osaisivat puhua, mitä ne kertoisivat? Porvoon kaduilla kulkiessa historia tulee lähelle. Inka Töyrylän Porvoon talot kertovat – kirjat vievät lukijan kävelylle 675-vuotiaan kaupungin tunnelmallisille kaduille ja kujille. Teokset kuljettavat läpi kaupungin huikean historian, kurkistavat kiinnostaviin hetkiin ja tutustuttavat Porvoon kiehtoviin asukkaisiin.

Joen varrelle rakentunut Porvoo kätkee kansallismaisemaansa lukemattomia tarinoita. Kaupungin vanhimmat yhä käytössä olevat asuintalot on rakennettu 1700-luvulla. Olisitko arvannut, että ruotsalainen kreivi pelasti rakastetun vanhan kaupungin viivasuoran ruutukaavan alta? Hilkulla oli sekin, että Suomen vanhin yhä olemassa oleva raatihuonerakennus säästyi purkutuomiolta. Ja kukapa olisi osannut ennustaa, että Suomen suurimmaksi kasvanut kirjapaino sai alkunsa pikkuisessa pakarituvassa Porvoossa.

Monet Porvoon vanhoista taloista eivät juurikaan kiinnitä ohikulkijan huomiota. Ne seisovat paikallaan omassa rauhassaan. Kukapa arvaisi, että eräänkin vihreän puutalon ruokasalissa on syntynyt Venäjän kruununperijä? Entä missä sijaitsi yksi Suomen ensimmäisistä konditorioista? Jäljellä on myös talo, jossa kansallisrunoilija J. L. Runeberg kirjoitti runonsa Maamme-lauluun. Yllättäen se on kuitenkin aivan eri talo kuin se, mikä Runebergin kotina tunnetaan.

Kaupungissa on asunut myös Suomen merkittävimpiin taidemaalareihin lukeutunut Akseli Gallen-Kallela pianisti-vaimonsa Maryn kanssa. Gallen-Kallelat muuttivat Jokikadulle syksyllä 1921, kun Akseli valvoi kuvittamansa Koru-Kalevalan painotyötä WSOY:n kirjapainossa. Nykyisin perheen vanha kotitalo on vuokrattavissa juhlakäyttöön.

Porvoossa on toisinaan hankalaa suunnistaa, jos sattuu olemaan uusi kaupungissa. Paikoista puhutaan usein osoitteiden sijaan talojen nimillä, joita ei kartoista löydy. Yksi tällaisista on Elannon talo, joka sijaitsee Mannerheiminkadun ja Rauhankadun kulmassa. Risteyksessä oli jo ennen sotia ruokakauppa, ja pommituksissa tuhoutuneen puurakennuksen paikalle rakennettiin moderni tavaratalo. Edelleen porvoolaiset tapaavat “Elannon talon nurkalla” – vaikkei Elannon liikettä ole talossa yli 25 vuoteen ollut.

“On ollut ihana huomata, miten porvoolaiset ovat innostuneet ja kiinnostuneet kotikaupunkimme historiasta. Ehkä talojen kautta näitä tarinoita voi tarjoilla juuri sopivina annospaloina. Kuin huomaamatta niitä onkin kertynyt näihin kahteen kirjaan yhteensä jo lähes 70” iloitsee Porvoon talot kertovat -kirjat tehnyt toimittaja Inka Töyrylä. Teokset perustuvat hänen Talot kertovat -juttusarjaansa, jota on julkaistu Uusimaa-lehdessä vuodesta 2019 alkaen.

Porvoon talot kertovat -kirjoja myyvät paikan päällä Porvoossa mm. Suomalainen Kirjakauppa, eri museokaupat sekä Niko Laurila Shop.

Inka Töyrylä
Porvoon talot kertovat
ISBN 978-951-858-303-8
Sidottu, 207 sivua
SKS Kirjat 2021

Tilaa teos verkkokaupastamme >>

Inka Töyrylä
Porvoon talot kertovat II
ISBN 978-951-858-472-1
Sidottu, 231 sivua
SKS Kirjat 2023

Tilaa teos verkkokaupastamme >>