Tolkien ja Kalevala -uutuuskirja avaa fantasian suurnimen suhdetta kansalliseepokseemme

J. R. R. Tolkien on maailman tunnetuin fantasiakirjailija ja modernin fantasian isä. Mistä hän ammensi inspiraationsa? Miten suomen kieli ja Kalevala liittyvät hobittien, haltioiden ja kääpiöiden kansoittamaan fantasiamaailmaan?

Kirjailijanuransa ohella J. R. R. Tolkien oli myyttejä rakastava kielitieteilijä ja Oxfordin yliopiston professori. Hän haltioitui Kalevalasta, opiskeli suomea ja hyödynsi kansalliseepoksemme tarinoita ja sanastoa omissa kirjoituksissaan. Tolkien ja Kalevala selvittää, minkälainen on Kalevalan vaikutus Tolkienin tarinoiden ja maailman taustalla.

Fantasiakirjallisuuteen erikoistunut kirjallisuudentutkija Jyrki Korpua on tutkinut Tolkienin fiktiota jo kaksi vuosikymmentä. ”Kalevalan merkitystä Tolkienin tekstien vaikuttimena ei ole tiedostettu riittävissä määrin, sillä muita länsimaalaisille yleisöille tutumpia myyttiaineistoja on helpompi nähdä tekstien taustalla. Suuri osa Tolkienin tutkijoista tai Tolkienin fantasiaa pohtivista harrastajista tulee angloamerikkalaisesta maailmasta, jossa Kalevala on vieras – etenkin alkukieleltään – ja sen näkökulmia on vaikea yhdistää Tolkienin fiktioon”, hän sanoo.

Kalevala vaikutti Tolkienin teosten teemoihin, hahmoihin ja kieleen. ”Kalevala oli merkittävä Tolkienille. Tolkienin fantasiamaailma rakentuu moninaisista tausta-aineistoista ja kirjailijan luomistyöstä, mutta se on silti monin tavoin kalevalainen. Kalevalan sankaruuden malli, kalevalaiset tarinakokonaisuudet sekä kalevalaisen kerronnan vaikutus näkyvät Tolkienin fantasiassa. Musiikin, laulun ja sanan mahti sitoo niin Kalevalaa kuin Tolkienin fantasiaakin. Se on etenkin esteettinen malli, mutta siitä löytyy myös selkeitä esimerkkejä. Kalevalassa kertoja laulaa kuulijoilleen totuudet maailmasta, Tolkienilla Ainurit soittavat maailman todeksi. Silmarillionissa Kalevalan sampo vertautuu jalokiviin, joihin on kiinnittynyt koko Keski-Maan kohtalo. Tarun sormusten herrasta lopussa suurin sankari Frodo Reppuli ei saa rauhaa omilla maillaan, vaan matkaa pois, kuten Väinämöinen Kalevalassa konsanaan”, Korpua selittää.

Tolkienin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 130 vuotta, ja tarinat Keski-Maasta lumoavat yhä uusia sukupolvia. Amazon Prime Video -palvelun Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset -sarjan ensimmäinen tuotantokausi sai ensi-iltansa syyskuun alussa. Historian kallein sarja sijoittuu tuttuun Tolkienin maailmaan, vaikka tarina on uusi.

On tunnettu tosiasia, että Tolkien rakasti Kalevalaa, mutta tarvittiin suomalainen Kalevalan tuntija Jyrki Korpua selvittämään, mitä siitä käytännössä seurasi. Tolkien ja Kalevala kartoittaa Tolkienin maailman ja Kalevalan yhtymäkohdat perusteellisuudella, johon tuskin on lisäämistä.

– Kääntäjä Kersti Juva, joka on suomentanut lähes koko Tolkienin tuotannon.

FT Jyrki Korpua on fantasiakirjallisuuteen erikoistunut kirjallisuudentutkija ja tietokirjailija. Hän väitteli tohtoriksi Oulun yliopistossa 2015 Tolkienin tuotantoa käsittelevällä väitöskirjalla.

Jyrki Korpua
Tolkien ja Kalevala
ISBN 978-951-858-316-8
SKS Kirjat 2022

Tilaa SKS Kirjat -kustantamon uutiskirje >>