Seilin saarelta löytyneet lasipullot johdattivat Susan Heikkisen mielisairaalaan suljetun naisen tarinan jäljille

Lasipullot olivat säilyneet Seilin metsissä 1950-luvulta saakka. Niihin kätketyissä lappusissa kerrottiin lääkkeistä ja sähköiskuista, elämästä suljettujen ovien takana. Uutuuskirjassaan Pullopostia Seilin saarelta Susan Heikkinen selvittää, kuka tekstit oli kirjoittanut ja mitä hänelle oli tapahtunut.

Saima Rahkonen eli viimeiset vuotensa Seilissä, jonne hänet oli passitettu parantumattomasti mielisairaana. Saima kätki kirjoituksiaan saaren metsiin, josta ne puoli vuosisataa hänen kuolemansa jälkeen löydettiin. Vuonna 2018 Susan Heikkinen alkoi jäljittää kirjoituksissa mainittuja henkilöitä, paikkoja ja tapahtumia. Saiman tarina ja Seilin saaren historia ajalta ennen avohoitoa ja moderneja psyykenlääkkeitä avautuvat Heikkisen uutuuskirjassa Pullopostia Seilin saarelta.

Turun lähellä sijaitseva Seili tunnetaan erityisesti vuosistaan sairaalasaarena. Vuodesta 1889 lähtien Seilin mielisairaalassa oli vain naispotilaita, ja sinne Saimakin siirrettiin. Syrjäinen turvalaitos lakkautettiin vuonna 1962 – vain kolme vuotta Saiman kuoleman jälkeen.

“Hän ei kadonnut, hänet kadotettiin”

Saaren kallionkoloon haudatuista kirjoituksista avautuu tositarina naisesta, jonka yhteiskunta kadotti. ”Saiman äiti, sisko ja veljet veivät tiedon hänestä mukanaan hautaan.  Hänen sukunsa nykypolvet eivät kertomansa mukaan ole tienneet, että tällainen täti ja isotäti on ollut olemassakaan. Saimasta vaikeni myös ympäristö. Hän ei kadonnut, hänet kadotettiin, kuten monet kaltaisensa”, Heikkinen kuvaa.

Saima vietti lähes koko aikuisikänsä mielisairaaloissa, yhteiskunnan varjoissa. Nykypäivänä hänen kohtalonsa olisi todennäköisesti hyvin erilainen. Saiman tarinan kautta Heikkisen teos avaa näkymiä hulluuden historiaan ja psykiatrisen hoidon kehitykseen Suomessa. ”Saiman tarina laittaa myös miettimään, pääsemmekö koskaan siihen, ettei psykiatrinen sairaus leimaa ihmistä sen kummemmin kuin muunkaanlaiset sairaudet”, Heikkinen pohtii.

Susan Heikkinen on journalisti ja tietokirjailija. Seilin arvoituksen jäljille hän lähti vuonna 2018 työskennellessään Suomen Kuvalehden toimittajana.

Tilaa teos >>