Nokkosten aika on nyt – tee itse kosmetiikkaa

Kautta aikojen ulkoinen olemus ja kasvojen miellyttävyys ovat olleet niin tärkeitä, että niiden kohentamiseksi on tehty taikoja ja käytetty mitä erilaisimpia, jopa vaarallisia, aineita. Nokkonen on voimallinen kasvi, jossa on runsaasti hiven- ja kivennäisaineita. Nyt on aika kerätä kevään ensimmäiset versot kasvonaamioihin ja kylpyveteen.

Heleyttävä ja kosteuttava nokkosnaamio

2 dl tuoreita nokkosia
2 rkl maissijauhoja
2 rkl sitruunamehua
1 tl juoksevaa hunajaa

Keitä nokkosia noin 15 minuuttia sellaisessa vesimäärässä, että ne peittyvät. Kun nokkoset ovat jäähtyneet, hienonna ne. Lisää nokkosiin muut aineet ja sekoita tasaiseksi.

Levitä seos kasvoillesi ja anna vaikuttaa kymmenisen minuuttia. Huuhtele naamio pois haalealla vedellä. Iho on virkistynyt ja pehmeä.

VINKKI! Ravinteikas keitinvesi kannattaa ottaa talteen ja hyödyntää hiushuuhteena tummahkoille hiuksille. Pese hiukset normaalisti ja huuhtele lopuksi nokkosvedellä. Aivan vaaleille hiuksille nokkosvesi ei sovi, sillä se antaa niille vihertävän sävyn. Usein käytettynä nokkoshuuhde vahvistaa hiuksia ja estää hilseen muodostumista.

Tee itse kosmetiikkaa

Monien kasvien hyvää tekevät vaikutukset on tunnettu kauan, ja niiden arvostus on taas palaamassa luonnonkosmetiikan kasvavan suosion myötä. Lisää vinkkejä helppoon kotikosmetiikkaan löydät Marjut Hjeltin uutuuskirjasta Yliluonnollisen kaunis – Taikoja, yrttejä ja vanhaa viisautta. Kirjassa esitellään lisäksi ulkonäön vaalimisen välillä yltiöpäistäkin historiaa Egyptin ja Mesopotamian tuoksujen täyteisistä hoveista suomalaisiin pirtteihin.

Tilaa teos >>