Uutuuskirja Vangittu prinsessa avaa ikkunan 1920-luvun Suomeen lapsen näkökulmasta

Vangittu prinsessa on lumoava ja harvinaislaatuinen ikkuna menneisyyteen. Aulikki Mattilan päiväkirjat kertovat elämästä sodanjälkeisessä Suomessa lapsen näkökulmasta.

Aulikki Mattila (1909–2007) aloitti päiväkirjan 13-vuotiaana Tampereen yhteiskoulun oppilaana ja kirjoitti sitä aina abiturientiksi asti. Päiväkirjat kertovat koululaisen arjesta ja vapaa-ajasta, mutta samalla niistä piirtyy kiehtova kuva 1920-luvun Suomesta.

Päiväkirjamerkintöjen kautta pääsemme seuraamaan modernin maailman murrosta, teknologian kehitystä ja radion läpimurtoa. ”Päiväkirjat tarjoavat harvinaislaatuisen ikkunan menneisyyden maailmaan, joka on samaan aikaan monin tavoin hyvin tutun oloinen ja toisaalta kaukainen. Tälle tutun ja vieraan yhtäaikaiselle läsnäololle, vuoropuhelulle, perustuu tämän tarinan lumovoima,” teoksen toimittanut Rami Mähkä kuvailee.

Aulikki oli varakkaan perheen tytär, joka haaveili kirjailijuudesta, kansanedustajuudesta ja jopa presidenttiydestä. Hän dokumentoi päivittäistä elämää tarkkaavaisena sivustakatsojana ja kuvasi erityisesti elämää kodin ulkopuolella. Ujo lapsi harrasti teatterissa käyntiä, kotiseutumatkailua ja ”flaneeraamista”. Elokuvat toivat maailman lähemmäksi.

Tilaa teos >>

Haluatko sähköpostiisi tietoa uusista kirjoistamme? 
Tilaa verkkokaupan uutiskirje >>

Sain juuri hirveän hassunkurisen ajatuksen. Tuumin, että millaistahan olisi jos 100 vuoden kuluttua joku lukisi näitäkin rivejä ja julkaisisi maailman nähtäväksi syvimmät salaisuuteni.”

— Aulikki Mattila