Miten ekoahdistus selätetään? Terapeutti Harri Virtanen pohtii uutuuskirjassaan ihmisen ja luonnon kipeää suhdetta.

Terapeutti Harri Virtanen halusi selvittää, miksi hänen sukupolvensa mieluummin antaa planeetan tuhoutua kuin muuttaa ruokavaliotaan. Mitä on hyvä elämä ja miksi muutos tuntuu niin ahdistavalta? Virtanen kirjoitti matkansa Trauma ja luonto -kirjaksi, joka tutkii ekopsykologiaa ja sen antamia vastauksia.

Tiedämme, että länsimainen taloudelliseen kasvuun tähtäävä kuluttajayhteiskunta on maapallon kannalta kestämätön. Tiedämme, että meidän hyvinvointimme riippuu planeetan hyvinvoinnista. Miksi muutos tuntuu silti niin vaikealta? Kirjassaan Trauma ja luonto eli kuinka selviytyä ekoahdistuksesta terapeutti Harri Virtanen pureutuu ekoahdistuksen syihin ja ohjaa kohti planetaarista hyvinvointia.

”Käytin itseäni koekaniinina. Tein elämäntapamuutoksia ja tutkin ilmastonmuutosta. Epäonnistuin, tulin toivottomaksi ja räpiköin eteenpäin. Mietin mittakaavaa yksilön ja valtioiden tekojen välillä. Pikkuhiljaa kuitenkin juuri sisäisen luonnon kokemus alkoi parantaa. Tunsin vähitellen olevani osa tätä planeettaa, samoista aineksista rakennettu. Ahdistus alkoi väistyä. Myötätuntoni heräsi.”

— Harri Virtanen

Virtanen vertaa ekoahdistusta hiljaiseen tulehdukseen: ”Ihmisen ja luonnon suhde on traumaattinen, sillä tiedämme elämäntapamme olevan maapallon kannalta kestämätön. Voidaan puhua matala-asteisesta traumatisoitumisesta, joka on elämämme pohjavire. Tiedon aiheuttama trauma kalvaa meitä kuin hiljainen tulehdus, ja kärsimme kroonisesta psykologisesta kivusta.”

Ekopsykologia on radikaalia, koska muutokset ovat suurempia kuin valtavirta on valmis tekemään.

Trauma ja luonnon katastrofi koskettavat meitä kaikkia. Kirjassaan Virtanen auttaa ymmärtämään ekoahdistuksen merkityksellisenä viestinä, johon on reagoitava. Pelkkä oireenmukainen hoito ei riitä, vaan on puututtava tulehduksen juurisyihin, muutettava maailmankatsomustamme. Luonnosta eriytyminen tarjoaa syitä, ekopsykologia vastauksia. Ekopsykologia pyrkii kohti ekologista yhteiskuntaa, jossa psyykkisesti ja ekologisesti kestävä elämäntapa on mahdollista.

Harri Virtanen on terapeutti, kirjailija ja käsikirjoittaja. Hän on työskennellyt aikaisemmin dramaturgian professorina ja kustantajana. Virtasen edellinen teos Trauma ja rakkaus eli kuinka selviytyä mahdottomasta (SKS 2019) käsitteli trauman tunnistamista ja siitä toipumista. Hänet tunnetaan myös käsikirjoittamistaan rikosdraamasarjoista Karppi ja Harjunpää.

Harri Virtanen vierailee Helsinki puhuu -tapahtumassa keskiviikkona 24.8.2022 klo 14.30 puhumassa uuden kirjansa teemoista. Häntä haastattelee MIELI Suomen Mielenterveys ry:n asiantuntijalääkäri Meri Larivaara. Tilaisuutta voi seurata myös verkossa Helsinki-kanavalla.

Harri Virtanen
Trauma ja luonto – eli kuinka selviytyä ekoahdistuksesta
ISBN 978-951-858-213-0
SKS Kirjat 2022

Tilaa kirja-aiheinen uutiskirjeemme >>