Monni Himari Hämeenlinnan pääkirjastossa

Monni Himari vierailee Hämeenlinnan pääkirjastossa keskiviikkona 22.9. klo 17.30.

Hämeenlinnan pääkirjastossa vieraileva Monni Himari kertoo teoksistaan, tavastaan kirjoittaa ja dokumentoida luontoa sekä siitä, miten kaikki sai alkunsa Hämeenlinnan kirjaston järjestämästä kirjoittajakoulusta.

Himari (s. 1985) on hämeenlinnalainen retkeilytoimittaja, kirjailija, luontokuvaaja ja luonnonsuojelija. Nykyisin Pohjois-Norjan Lakselvissa asuva Himari harjoittaa pohjoista omavaraisuutta, kalastaa läpi vuoden ja retkeilee yhtä mielellään maailman pohjoisimman havumetsän neulaspoluilla kuin Finnmarkin aavoilla tuntureilla. Hän ottaa tuotannossaan vahvasti kantaa luonnon monimuotoisuuden puolesta. 

Monni Himarin esikoisteos Erältä, eräistä (2020) on omassa genressään suuren suosion saavuttanut kuvitettu lastukokoelma Suomen ja Saamenmaan luontokohteista. Uutuuskirja Vaella, kalasta, rakasta (SKS Kirjat) ilmestyi syyskuussa.

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton ja sen järjestää Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Lisätiedot >>