M. J. Höltän esikoisteos Luiden laulu on uutta kotimaista kansangotiikkaa, jossa kauhu kumpuaa suomalaisesta kansanperinteestä, vanhoista uskomuksista ja rajatiloista. Hölttää kiinnostaa kauhussa se hetki, jolloin ihminen vielä pystyy kuvaamaan mitä hän havaitsee, mutta ei enää tiedä mitä hänen havaintonsa tarkoittaa.
”Yhä useammin, päivä päivältä, kuolevien ovenpieliin ilmestyi punaisella langalla kiinnitettyjä suojanauhoja. Niissä ei ollut uskoa kirkon Jumalaan, sillä nauhojen solmut eivät tulleet Raamatusta vaan jostain vanhemmasta pimeästä, jonka nimi oli kaikilta unohtunut mutta muodot säilyneet. Vielä viimeisillä voimillaan useat takertuivat elämäänsä niin tiukasti, että he käänsivät selkänsä rukoukselle ja tarttuivat siihen, mikä oli jäänyt elämään sanojen taakse, vaikka itse sanat olivat miltei kuluneet pois.”
M. J. Höltän Luiden laulu on kokoelma suomalaiseen kansanperinteeseen nojaavia kertomuksia, joissa jokin on mennyt pysyvästi rikki. Pihapiireistä, metsänreunoista ja vanhoista hylätyistä paikoista avautuu unohtunut maailma, jossa pahuus ei vaella paikasta toiseen — se on jo paikalla.
”Minua on pitkään kiehtonut teologiasta ja filosofiasta tuttu ajatus siitä, että kaikkein perustavimpia asioita voi olla vaikea nimetä suoraan” Hölttä pohtii.
”Luiden laulussa olen soveltanut samaa ajatusta kauhuun. Päähenkilöni kohtaavat ilmiöitä, jotka he pystyvät havaitsemaan mutta joita heidän käsitteensä eivät aina pysty selittämään. Silloin tuttu maailma alkaa näyttää vieraalta.”
Kansanperinne tarjoaa kauhulle hedelmällisen maaperän
Teoksen novellit liikkuvat suomalaisen kansanperinteen, psykologisen kauhun ja kosmisen nihilismin rajapinnoilla. Tarinat kysyvät mitä ihmiselle jää, kun merkitykset murenevat, jumalat vaikenevat ja perinteet menettävät suojelevan voimansa. Perinne ja myytti eivät tarjoa lohtua, vaan antavat kielen sille tuntemattomalle, mitä ei voi ratkaista eikä sovittaa pois.
”Suomalainen kansanperinne tarjoaa kauhulle hedelmällisen maaperän, koska vanhoissa uskomuksissa maailma ei jakaudu siististi luonnolliseen ja yliluonnolliseen. Myyttiset olennot, vainajat ja erilaiset rajatilat ovat siinä jo läsnä. Tämä liittyy myös siihen, miltä olen halunnut novellieni kuulostavan. Niissä saa kuulua kirjoitetun kielen lisäksi suullisen kertomisen perinne” Hölttä kuvaa.
”Kauhukirjallisuuden puolelta minuun ovat vaikuttaneet Thomas Ligottin tarinoiden ontologinen epävakaus ja H. P. Lovecraftin kosminen kauhu, mutta kirjallisia vaikutteita olen saanut myös Samuel Beckettiltä. Erityisesti minua kiinnostaa hänen tapansa käyttää kielen riittämättömyyttä, negaatioita ja paradokseja.”
”Luiden laulussa tämä kielen ongelma muuttuu kauhuksi, kun ihminen kohtaa jotakin, minkä hän pystyy havaitsemaan mutta jota hänen rajallisen kielensä käsitteet eivät enää tavoita.” ■
M.J. Hölttä on helsinkiläinen kirjailija. Luiden laulu -novellikokoelma on hänen esikoisteoksensa.
M. J. Hölttä
Luiden laulu
ISBN 978-952-427-142-4
330 sivua
SKS Kirjat 2026